Treenikämpillä saattaisi olla mukavempi jos vahvistin olisi hieman lähempänä korvien tasoa kuin mitä se tällä hetkellä lattialla ollessaan on. Sen saattaisi soittaessa vahingossa kuullakin.
Nurkissa minulla lojui yksi ylimääräinen kosketinteline, melkein heitin sen äskettäin roskikseen useiden vuosien turhan säilyttämisen jälkeen, mutta selatessani nettikaupoista erilaisia telineratkaisuja vahvistimelle tulin siihen tulokseen, että teen sellaisen itse.
Yksinkertaisesti katkaisin toisen telineen "käsistä" ja kiinnitin sen uudelleen alemmas kolmella pultilla.
Suunnitelmissa oli josko olisin hitsannut tason takaisin kiinni - jolloin lopputulos olisi ollut huomattavasti siistimmän näköinen - tai tehnyt kenties pituudesta säädettävän, mutta päädyin laiskuuttani vain sahaamaan (vinoon), poraamaan kolme reikää (vinoon) ja peittämään sahauskohdat ilmastointiteipillä.
Ruma kuin mikä, mutta onpahan itse tehdyn näköinen... Ja toimiva.
Taaempikin taso tuli ihan vahingossa juuri oikealle korkeudelle, tukee vahvistinta takaa takalevyn kohdalta, mutta ei ole johtojen edessä.
Nähtäväksi jää, että onko vahvistin liian korkealla nähden kulmaansa ja suuntautuvatko ääniaallot näin soittajasta yli mikäli seisoo kauempana vahvistimesta.
Muuten on aivan mahtavaa, että vahvistimen säädöt tulevat käden ulottuville soittajasta.
Soittipa Mikko tuossa yksi päivä, että huomenna lähdetään nauhottelemaan. Eikun uskollinen Ibanez laukkuun ja kohti Kotkassa sijaitsevaa MrBrownstonen kotistudiota, jolle oli annettu nimi Studio 69.
Mikko oli jo pitempään halunnut rykäistä narulle erään ikivanhan biisini johon hän oli jokin aika sitten pyynnöstäni tehnyt sanat ja hänen siskonsa Satu oli tehnyt sovituksen laulujen osalta.
Heti kun olimme saaneet Satun pakotettua mukaamme alkoikin nauhoittelu.
Mikko veti seksikkään hikinauhan päähänsä ja siirtyi rumpujen taakse.
Metronomin tahdissa Mikko paukutti biisin samalla kun itse soitin komppikitaraa. Kaksi kertaa kokeilimme soittaa biisin läpi ilman metronomia siinä juurikaan onnistumatta, kunnes MrBrownstone muistutti Mikkoa metronomista, sen jälkeen saimme biisin purkkiin yhdellä yrittämällä.
Komppikitararaitakin tuli hyväksytyksi sellaisenaan vaikka sen oikea tarkoitus olikin vain pitää Mikko kartalla soittaessa.
Seuraavaksi Satu lauloi biisin.
Kuvasta poiketen päässä oli Peltoreiden sijaan kuulokkeet joiden kautta Satu kuunteli omaa lauluaan sekä juuri nauhoitettua biisiä.
Laulut vedettiin purkkiin kertaotoksella ja kertosäkeisiin tuplattiin otot.
Seuraavaksi soitin lead-kitarat.
Laitteistona toimi takanani näkyvä Marshallin putkivehje mikitettynä.
Intron ja välikohtien lead-kitarat tuli tämän jälkeen kotona tuplattua, soolo oli ajatuksena soittaa uusiksi kun ei oikein tuntunut irtoavan paikan päällä, mutta loppujen lopuksi päätin jättää kuitenkin alkuperäisen soolon paikoilleen.
Myös komppikitaran tuplasin kotona sekä soitin basson.
Tämän jälkeen pikainen miksaus, kitararaitaa kuunnellessa löytyi Mikon mölinää, se piti ehdottomasti kaivaa esiin ja sijoittaa biisin alkuun. Biisin lähetys Mikolle ja kas kummaa se löytyikin seuraavana aamuna youtubesta.
Käytetyn laitteiston osalta en osaa sanoa enempää, sillä en sen enempää kiinnittänyt huomiota mitä mikkejä, rumpuja tai edes että mikä kitaravahvistin oli käytössä.
Äänikortissani ei ole kuin mono sisääntulona ja koskettimet puskevat signaalia stereona, stereosignaalin kanavien yhdistäminen suoraan ei ole kovinkaan hyvä idea.
Googlen avulla etsiessäni tietoa ongelmani ratkaisusta päädyin seuraavalle sivulle:
Sivulla varoitetaan että oikean ja vasemman yhdistäminen voi jopa vaurioittaa laitteita. Kyseisellä sivulla on myöskin kytkentäkaavioita ongelman ratkaisemiseksi ja päätin toteuttaa yhden niistä.
Eikun kolvi kuumenemaan, osina käytin kolmea vastusta ja kahta stereojakkia.
Minä en itse noista ymmärrä miksi juuri tietyn arvoisia vastuksia ja mitä ne varsinaisesti tekevät tuolla tai miksi maa ja linja kytketään toisiinsa vastuksella, mutta kytkentäkaavion mukaisesti mennään.
Vastukset kolvasin suoraan jakin jalkoihin ja niistä johdot vastaaviin jalkoihin toisessa jakissa.
Hyvin yksinkertainen kytkentä, jopa minä kykenin tulkitsemaan kytkentäkaaviota ja toteuttamaan sen.
Lopputuloksena syntyi tämännäköinen värkki.
Jostain syystä päätin kolvata toisen stereojakin keskimmäisen nastan myös, ajattelin mielessäni ettei se haittaa, mutta hyvin nopeasti huomasin, että monoplugin työntäminen jakkiin yhdistää maan ja signaalin toisiinsa.
Tästä selvittiin nopeasti katkaisemalla kuvassa näkyvä punainen johto ja kytkentä oli käyttövalmis.
Nopea testi osoitti, että kytkentä kuljettaa ääntä äänikortille asti ja ilman huomattavaa signaalihävikkiä, joten siltä osin se hoitaa hommansa niin kuin pitääkin.
Edit. Piirsin Paintilla yksinkertaisen kuvan kytkennästä ja lisäsin sen tähän:
Tällä kertaa sain vihdoin inspiraation korjata tuon piuhaviallisen Marshallin kanavanvaihtopedaalin, on se odotellutkin tuossa ties kuinka kauan jo.
Tämähän on "ommattu" ihkuraxupoksu Jarnolle kun tätä ehdottikin tuon värkin myydessään.
Kuten yleensä tämäkin pedaali kätkee sisällensä astetta kehittyneempää teknologiaa, eli kaksi kytkintä.
Pedaalia ostaessa tulee tässä kohtaa muuten miettiä hetken sillä minä ainakin ostin kerran vääränlaisen pedaalin, tässä kyseisessä mallissa kytkin sulkee virtapiirin siihen asti kunnes taas kytkintä painetaan, siinä ostamassani kytkin sulki virtapiirin vain hetkellisesti.
Eikun kolvi kuumenemaan. Oikeastaan en pidä yhtään kolvaamisesta, suurennuslasia, ellen jopa kiikareita, näölläni tarvitsisin ja tärisevät kätenikään eivät auta tuossa hommassa.
Minulla on tuollainen ammattitason kolvitelinekin. Hetken se vaikutti hyvältä idealta, ainakin siihen asti kunnes tajusin että minunhan täytyy jollain kuoria johdot ja sivuleikkurit loistivat poissaolollaan.
Plugiksi laitoin spelektroniikalta tilaamani tasokkaan oloisen plugin, jossa johdon vedonpoisto on toteutettu tuollaisella kartiolla, luulisi pitävän melko hyvin.
Kolvattuani johdon paikalleen alkoikin miettiminen, että mikä johto menee pedaalissa mihinkin.
Pääteltyäni että maa-johto on kummallakin sama tökkäsin plugin vahvistimeen ja oikosuljin vuorotellen kaksi muuta johtoa maan kanssa nähdäkseni mitä niistä tapahtuu.
Sen jälkeen kolvasin johdot vastaaviin kytkimien päissä roikkuviin pätkiin.
Lopputulos näyttää värisokean sähkömiehen aikaansaannokselta, ei ihan plugin päässä arpomani värit kohdanneet.
Peitin teipillä paljaat pinnat, tappelin viisi minuuttia vedonpoiston kanssa ja ruuvasin pedaalin takaisin kasaan.
Lopputuloksena on toimiva pedaali.
Alkuperäisenä ideana minulla oli, että olisin laittanut pedaaliin stereojackin johtoa varten jolloin johto ei olisi enää ollut kiinteästi kiinni pedaalissa, mutta unohdin tilata sellaisen samalla kun tilasin muita komponentteja.
Päätinpä tuossa kokeilla miltä tuntuisi laulaa ja soittaa samaan aikaan.
Kaivoin piezomikitetyn akustisen ja Shuren C606-mikrofonin esiin, liitin ne äänikorttiini ja annoin palaa. Kappaleeksi valikoitui jo kymmenen vuotta pöytälaatikossa majaillut "The Way".
En ole koskaan pitänyt itseäni laulajana, mutta omaksi huvikseni tulee automatkoilla lauleskeltua radion mukana ja biisejä tehdessä ja niiden sovituksia miettiessä tulee laulettua.
Virheistä välittämättä soitin ja lauloin nauhalle yhdellä otolla ja kylmiltään, jos olisin vakavasti nauhoittamassa tekisin asiat hieman toisin, mutta nyt ajattelin vain kokeilla eräänlaista "liveä" olohuoneessani.
Ja virheitä sinne mahtuikin jonkin verran. Aina kun keskityin liikaa laulamiseen soitto kärsi ja päinvastoin, vaikkakaan soitto ei kovin vaativaa ollut tämän kappaleen osalta. Harjoituksen puutetta selvästi.
Pelkkä sointuränkytys ei kuitenkaan kuulostanut oikein musikaaliselta korvaani, joten otin basson esiin ja soitin taustalle basson ja sähkökitaralla toisen kitaran.
Hieman haastavaksi tuon mukana soittaminen oli sen osin, että kyseinen pätkä ei mene tahdissa vaan tempo liukuu miten sattuu, normaalisti käytän metronomia, mutta tämän kanssa jätin väliin.
Törmäsin myös soittaessa pieneen kuuluvaan epävireisyyteenkin ylimpien kielien kohdalla, joten jouduin lennossa miettimään uudelleen mitä soitan ja välttämään pahimmiten epävireessä olevia kieliä.
Sunnuntaina kävin erään bändin koesoitossa, ennen sitä ajattelin että jos hieman nauhoittelisin soittoani vaikkapa soittonäytteeksi.
Kyseinen yhtye soittaa eräänlaista iskelmäheviä ja sen innoittamana istuin alas kitaran kanssa ja soittelin mitä päähän sattuu tulemaan ja sen pohjalta päädyin tiettyyn sointukuvioon ja siirryin tietokoneen ääreen.
Yleensä tabitan ideani ylös Tabit-nimiseen ohjelmaan, tämä myös auttaa sävellystyössä rakenteiden ja melodioiden suhteen suunnattomasti.
Käytän sitä myös rumpuraitojen ohjelmointiin, erona lähes kaikille tuttuun Guitar Pro-ohjelmaan on helppokäyttöisyys, aika-arvoja ei tarvitse miettiä, vaan ainoastaan asetella sävel haluamaansa kohtaan. Tracker-ohjelmilla aloittaneena tämä ohjelma tuntui lähes luonnolliselta jatkumalta minulle.
Tabit-ohjelmasta exporttaan rumpuraidan midi-tiedostoksi Addictive Drumsia varten.
Käyttämäni Addictive Drumsin versio ei tahdo käyttää samaa kartoitusta kuin midi-standardi, jonka takia joudun käsittelemään tiedoston Mark Heathin 'Midi File Mapper'-ohjelmalla. Uudemmat versiot ilmeisesti suostuvat ymmärtämään standardin mukaista kartoitusta, mutta minun täytyy tehdä tämä vaikeamman kautta.
Tämän jälkeen siirryn Fruity Loops-ohjelman puolelle. Lisään Addictive Drumsin uuteen projektiin, lataan midi-tiedoston tälle raidalle, valitsen ja muokkaan mahdollisesti rumpusettiä. Tällä kertaa käytin "live on stage"-presettiä, josta hieman vaimensin peltejä, ihan vain muutaman desibelin sillä en tykkää siitä miten voimakkaasti ne korvaan hakkaavat, mielestäni niiden ei tarvitse kuulua niin voimakkaina, tärkeintä on että virveli ja basari kuuluvat.
Tämän jälkeen valitsen valikosta export -> wave file.
Ja sitten vasta kaiken tämän jälkeen siirrytään varsinaisen nauhotus-osuuteen 'Adobe Audition'-ohjelman puolelle.
Lisään rumpuraidan, asetan projektin metronomin temmon kohdilleen ja kaivan basson esiin.
Bassoraitojen nauhoituksen jälkeen siirryn kitaran kimppuun. Kitaran laitoin suoraan M-Audion instrumentille sovitettuun linjatuloon ja soitin kuivana narulle. Särökitaroita on oikeastaan hieman inhottavaa soittaa näin nauhalle ja olenkin miettinyt kitarasignaalin jakamista äänikortille ja kitaravahvistimelle, näin saisin vahvistimelta säröisen saundin ja nauhalle päätyisi kuiva saundi jatkokäsittelyä varten.
Kitaroiden säröyttämiseen käytin Kuassa Amplifikation-pluginia, jonka löysin 'Computer Music'-lehden mukana tulleelta dvd:ltä.
Sooloiltuani taustojeni päälle jotain satunnaista, löin koko projektin kasaan ja latasin internettiin kaikkien iloksi ja suruksi. En tiedä miten muilla, mutta itselläni iski nauhoitus vaiheessa jonkinlainen epäusko soittooni ja soitellessani fiilis oli tyyliin "ei tästä mitään tuu", melkein jätin koko pätkän julkaisematta, mutta sitten tulin siihen tulokseen, että olkoon nyt, en kuitenkaan parempaan pysty.
Tälläiseen työmenetelmään olen päässyt kasvamaan sisälle ja tuntuu hieman vaikealta lähtä muuttamaan jo opittua. Asiat voisi toki tehdä huomattavasti helpommin ja ei niin monen mutkan kautta.
Pitemmän aikaa olen seuraillut muusikoiden.netin toria jonkinlaisen projektin merkeissä ja silmiini osui nimimerkki P.Koistisen myynti-ilmoitus halvasta palacasterista.
Kyseessä oli nimetön stratocaster-mallinen kitara Dr Partsin kaulalla, jonkun entinen projekti jossa oli pintakäsittely tehty hieman huonosti. Jonkin verran löytyi myös naarmuja sekä kolhuja.
90 euron hintaan kävin Jyväskylä-reissullani noutamassa tämän soittimen ja kuvittelin saavani hyvin huonokuntoisen soittokelvottoman kitaran, mutta yllättäen toisin olikin, kitara oli soittokunnossa ja viimeisen päälle säädettynä, melkein harmitti purkaa se osiin.
Kitara ei kuulostanut mitenkään huonolta soittaessa, yksikelaiset mikit eivät surisseet ollenkaan, mikä oli yllätys. Sustainia tässä vehkeessä ei tosin tunnu olevan läheskään niin paljoa kuin rg350:ssani.
Kitaran suurin näkyvä kolhu oli tämä kummallinen kohta josta oli enemmänkin puuta kadonnut jonnekin. Vaikka itsekin olen soittimia tiputellut, niin koskaan en ole näin näkyvää jälkeä saanut aikaiseksi.
Pleksin takaa paljastui allas-mallinen jyrsintä mikeille, joka sopii minulle paremmin kuin hyvin, halutessa voin siis laittaa kaksikelaiset mikit, mikäli sellaiseen ratkaisuun päädyn, toisaalta tykkään nykyisten mikkien ohuemmasta saundista.
Kaulalevyä irrottaessa sain huomata että se oli melkoisen tiukassa. Se oli ilmeisesti lyöty kiinni lakan ollessa vielä märkää ja hajusta päätellen lakka ei ollut päässyt vieläkään kuivumaan sen alla.
Nyt olisi suunnitelmana ainakin vähintään hioa tuo kitaran runko, luultavasti se kaipaa maalia ja lakkaa myös päälleen, mutta katsotaan mihin päädytään.
